Janniksen,Kreikkalaisen jumalan sivut

No niin. Taas on aika tiivistää matkakokemukseni tämän vuoden Rodos seikkailuista. Ja sehän alkoi seikkailusta Helsinki-Vantaan lähtöterminaalista, tai oikeastaan sinne pääsemisestä. Kaikenlaiset rakennustyömaat alueella olivat niin mittavat ja sokkeloiset, ettei bussikuskikaan meinannut löytää perille oikean lähtöhallin eteen. Tai löysihän se, mutta minusta vain tuntui siltä sen sokkeloajamisen aikana. Bussikuskille kohde oli selvä. Tuon betoniporsaan viereen ja tuon lautakasan taakse. Siihen jätti. Ihme kyllä, osasimme suunnistaa Raimon kanssa laukkuinemme oikealle ovelle. Jotain hyötyä oli olla armeijassa valveilla suunnistuskoulutuksessa. Myös terminaalissa toiminta hämmästytti. Minulle oli tehty pyytämättä finnairin toimesta etukäteinen lähtöselvitys, mutta silti saa tehdä kaiken itse hangaarissa laukkujen lähettämiseen asti.  Tullissakin piti asettua BDSM seksiasentoon tullivirkailijan kopeloitavaksi. Ihme, ettei korvasta näykkäissyt.
Lento oli kyllä nopea. Kuulemma Finskin enkka 3 tuntia ja 8 minuuttia. Lennolla tutut hautaustoimitsijan asuihin kääriytyneet lentoemännät työntelivät myyntikärryiksi kutsumiaan ruumisvaunuja. Sainkohan pari paukkua. Omat join kyllä vessassa.
  Rodoksen päässä luotin kyllä vanhaan tuttuun kalja-automaattiin laukkuhallissa, eikä vainuni ollut turha. Siellä se nökötti. Myös 2 kreikkalaista vartijaa pönöttää siinä ulko-ovella. Jos erehdyt ulos tupakalle, takaisin et pääse laukkuasi hakemaan. Kannattaakin mennä siitä reiästä, mistä laukut tulee sisään ulkoa. Siinä on ulkopuolella hyvä tupakoida. Vaatii vain hieman ketteryyttä.
   Laukun saatuani valitsin sitten yhden varmaan 50:stä taksista ja lähdettiin kohti Aquarium View hotelliani. Erittäin vaikea hotellin nimi lausua hönössä. Kaikki meni hienosti ja sain merinäköala huoneen Ellin rannalle päin. Olin luvannut eräälle samana iltana saapuvalle ystävälleni, että hän voi asua kämpässäni muutaman päivän, kunnes saa itselleen hommattua oman luukun. Yllättäen siinä hönötellessä menikin kahdestaan toista viikkoa. No lomalla on kaikki mahdollista. Lähestyi myös päivä, jona olin luvannut olla kuskina minibussissa tuttavilleni. Oli ihan kaamea edeltävä krapulapäivä. Kuskipäivänä sitten vain nappasin ajokorttini laatikosta ja aamulla autoa vuokraamaan. Ihmettelin, kun autovuokraustoimiston kaveri vähän naureskeli vuokralappua täyttäessään. Avaimet sain ja kierrettiin koko saari Prassonissia myöden. Myöhemmin vuokrakuponkia tutkiessani muutaman päivän jälkeen, ei siinä ollut minun nimeäni. Olin ottanut vahingossa huonekaverini ajokortin. Olisin varmasti saanut auton mummoni kirjastokortillakin. Ei se niin Kreikassa ole väliä, kun tuttujen kanssa toimitaan. Ilmankos sitä nauratti.
   Yksi toinenkin hassu juttu kävi. Tämä kesä oli Demisbaarin 37 vuotis synttärivuosi. Kinusin sieltä samaa mainostavan henkilökunnan nappikauluksella olevan lyhythihaisen paidan. Ajattelin, että voisin sitten illalla olla auttamassa kaljantarjoamisessa pöytiin, kun on ruuhkaa. Puin jo iltapäivällä paidan päälleni, ollen näin valmis illan koetuksiin. Valitettavasti jumiuduin sitten naapuribaariin vähän pidemmälle tupakkatauolle. Puolenyön aikaan Demisbaari ei kuitenkaan enään tarvinnut kuvitteltujani palveluksiani, joten jäin vain asiakkaaksi.
   Asiasta toiseen.Rodoksellakin oli kesällä paikallisten puheissa ja telkkarissakin huoli Turkin sääntöjenvastaisesta öljynporauslaivasta Kyproksen edustalla. Huoli oli siitä, että tämä voi johtaa jopa jonkinlaiseen konfliktiin maiden välillä. Tuttavieni kanssa pohdittiinkin sitä mahdollisuutta, että ensikesän rantavarustukseen kuuluu myös kenttälapio ja kypärä. Helppo on tuulisen rannan tontille kaivaa potero ja ottaa siellä aurinkoa luotien viuhuessa yli. Tietenkin lähimmälle kioskille kaivamme juoksuhaudan, ettei sotaväsymys ja nestehukka pääse yllättämään. Viimeinkin olisi mahdollisuus miinoittaa rakas rantatonttialueemme ylimääräisiä rihkamanmyyjiä ja hierojia varten. Ja sotalaivat ne vasta kunnon aaltoja toisivatkin iloksemme. Asioista kun pitää nähdä ne hyvät puolet.
   Pitää myös mainita eräs asia, jonka huomasin eräänä yönä kotiin mennessäni. Palmuaukiolla tuli eräs maineestaan huolimaton nainen, musta kuin piru, tarjoamaan palveluksiaan. Tuo Afrikan lahja maailmalle kävi oikein käsiksi, mutta sain rimpuiltua itseni irti mutta vielä oli kiinni hawaijipaidassa. Sitten komensin kuuluvalla karjalan tykistörykmentin käskyllä, huora irti! Tottelihan pakana. Mainitsin asiasta myös vaikeasti lausuttavan hotellini yöportierille. Hän levitteli käsiään. Vaikka tummat matamit levittelee puistossa jalkojaan. Mutta en ole oikeastaan moksiskaan. Osaan puoleni pitää. Lisää tapahtumia oheisessa kuvasarjassa.