Tässä hieman kokemusta tältä vuodelta.

Joko tähän saa kirjoittaa? En oikein ymmärrä tätä nykyistä monimutkaista kotisivupalvelua. Jos en kolmeen tuntiin saa tästä mitään selvää, niin antaa olla sitten. Koetan laittaa tähän jonkun kuvan. No en saanut mitään kuvaa laitettua. Näköjään tekstiä saan kirjoitettua. Saankohan näitäkään edes julkaistuksi ilmoille. No kokeillaan.
   Lomamatkani Rodokselle alkoi tänävuonna perinteiseen tapaan, eli lentokentällä siinä automaatilla ilmoittautumiseen, eli saa sitten laukun vietyä sinne hihnalle. Ennen oli helppoa, kun sai laukun viedä suoraan hihnalle ja tehdä siinä tämä matkaselvitys. Nyt tein matkaselvityksen kahteen kertaan epäonnistuneen ensimmäisen kerran jälkeen, mutta laukun luovutuksessa hihnalle kone ja eräs asiakaspalvelija muistutti minua siitä, että olin unohtanut tulostaa automaatista sen kuittirimpsun, joka liimataan siihen laukun kahvaan. Kolmannen kerran siis kävin vielä matkaselvityskoneella ja sain tarvittavan teippirimpsun laukkuni kahvaan. Nyt minulla oli 3 koneeseen nousukorttia.   

   Rodoksen koneeseen jouduin silti ja paikalle 3D, jonka olin varannut jo etukäteen. Kas se on lähellä lentokoneen "keittiötä" josta saa jonottamatta votkapaukkuja ihan vaan hakemalla. Ei tartte odottaa niitä perkeleen kärryjä. Matka meni mainiosti ja Rodoksen laukkujen odottelu aulassa tapasin vanhan ystäväni  Mythos automaatin, josta ostin heti tölkillisen kreikkalaista juomaa.  

   Sitten pääsin hotelliini Aquarium View. 4 päivää siinä meni baareissa, että elimistöni tottui Rodoksen ilmapiiriin. Sitten piti pitää vesipäivä, eli cocakolaa ja ristikoiden täyttöä ja kirjojen lukemista.  

   Jäi mieleen noista neljästä päivästä, että Traffic baariin mennessäni, tuli paukku pöytään salamannopeasti. Olin kuulemma edellisvuonna tilannut sen ja maksanutkin, mutta lähtenyt sitten outojen ihmisten mukaan baarista pois. Mutta tilaus on tilaus vuodenkin päästä ja sain juoman pöytään. Harvassa ovat paikat Suomessa, joissa asiakkaita muistetaan näin.
   Rodoksella loma meni aikalailla vanhan kaavan mukaan, tuttujen kanssa höpisten ja hieman jopa rintaanikin röyhistäen (vain omassa mielessäni) viedessäni tuttuja ennen näkemättömiin paikkoihin. Vaikka olen itse käynyt Rodoksella lukemattomia kertoja, löytyy sieltä aina jotenkin uusia paikkoja, joissa on mielenkiintoista piipahtaa.  

    Käyntikertojani saarella voitte kysyä Reflection baarin Jaanalta, Riviera hotellin Jannikselta tai Hassen matkojen aikaiselta Tarjalta. Joskus tuolloin minut tunnettiin Rodoksella nimellä Rodoksen Frederik, josta nimityksestä en ole suinkaan niin kauhean ylpeä, mutta historiaa sekin.
   Ymmärtänette, että en voi tähän tekstiin sisäistää kaikkia niitä mukavia hetkiä tältä lomalta, joita sain osakseni tällä matkalla. Ehdotankin, että Tulet ensi heinäkuussa mukaan taas toivioretkelleni ja saat kokea loman, jota olet aina toivonut. Jos haluat tietää enemmän Rodoksen salatuista ihmeellisyyksistä, sellaisista, joita et löydä matkatoimiston ohjelmistosta, ota minuun yhteyttä. Minä näytän Sinulle maailman, josta et ole edes tiennyt olevan.
   Koetan saada tähän muutaman kuvan lisäksi. Jos en saa laitettua, niin olkoon sitten. Ekassa kuvassa kämppäni yhdelle henkilölle. Itselleni. 3 sänkyä. 

   Toisessa kuvassa eläintarhassa auton ulkolämpötila mittari näytti tätä. Hieman tuli hiki, mutta pärjäiltiin. 

   Kolmannessa kuvassa tämän kesän mölkkyvoittajat. Jukka, kultaa, Ville hopiaa ja Mika pronssia. 

   Tuo ruokailukuva on mielestäni söpö. Kreikassa kun syödään, niin sitten syödään.  

   Videopätkässä syötän strutsia Farma-eläinpuistossa. Tämä oli vielä pienehkö lintu, oli siellä paljon isompiakin. Piti mennä myös tapaamaan niitä apinoitakin, mutta apinahäkkiin pääsi vain n. 5 ihmistä kerrallaan henkilökunnan tädin kanssa. Ei sitten jaksettu jäädä jonottamaan, kun meitä ennen oli jo monta ryhmää. Ensi kerralla sitten ajoissa paikalle!  

   Onhan tämä lopputulos aika sekamelskaa, mutta koittakaa kestää. Kännissähän tämä on tehtykin!  

   Muuten tuosta huoneestani Aquarium Viewissä siivooja kysyi, että voiko hän viedä ylimääräiset sängyt pois? Sanoin, että et vie. Eikä viety. Onhan se mukava rojahtaa illan jälkeen mihin haluaa.  

   Haluaisin kertoa vielä ensikesää silmälläpitäen, että tiedossani on, että ensikesänä paikalla on vanhempiensa mukana ainakin 6 alakouluikäistä lasta. Poikia ja tyttöjä. Meidän kaikkien seurassa. Kreikassa lapsista tykätään ja itse aion olla mukana myös heidän viihtyisyyden takaamisessa. Joten Reflection baarissa tulee olemaan iltapäivisin Minun, eli Jusan taikatemppu tilaisuuksia perheiden nuorimmaisille sekä tietokilpailu ohjelmaa vanhemmille. Palkinnot kisoista tulevat olemaan ennenkuulumattomat! Uskomatonta, mutta totta! 

   Lisäilen tänne ehkä vielä joitain kuvia, kunhan saan niitä tuttaviltani lisää.