Janniksen,Kreikkalaisen jumalan sivut

Caramellassa synttäreillä. Jussi ja Vaimo. Toi hawaijipaitanen tunki joka kuvaan.

2.7 -22. Kello on aamulla 3.30 ja odottelen bussia saapuvaksi Lahen matkakeskukseen. Bussissa pitäisi olla kyydissä Raimo Jyväskylästä, jonka kanssa jatkamme tästä aina Rodokselle asti. Luokseni tulee humalainen tyttö, joka vaatii minua viemään hänet autolla kotiinsa. Kerron, että ei minulla tässä mitään autoa ole, odottelen bussia. Tyttö vain jankkaa samaa asiaa, eikä ymmärrä mitään. Annan hänelle kaksikymppisen, että pääsee taksilla. Tyttö poistuu ja bussi saapuu. Raimo on kyydissä. Jälleennäkeminen on iloinen ja yhteinen matkamme voi alkaa.
   Vantaan lentokenttää on uudistettu sitten viimekerran, mutta tuntuu kuitenkin yhtä sekavalta, kuin aikaisemminkin. Jotenkin saamme lähtöselvitykset tehtyä automaatista ja pääsemme eteenpäin. Minä haluan ostaa taxfreestä Jean Paul Goultierin tuoksua ja aika alkaa käydä vähiin. Vain yksi kassa! Kiireisimmät jättävät ostoksensa lattialle ja hoppuilevat lähtöporteille, kun kuulutus käy. Minä ehdin maksaa ostokseni. Finnavia voisi ehkä satsata kahteen kassaan, niin tulisi tulostakin.
   Lentokoneessa menee kaikki hyvin. Edessäni olevalla penkillä istuu vanhat tutut Marjo ja Mika. Juttelen hieman heidän kanssaan ja koetan nuokkua unen ja valveen rajamailla. Sitten saapuu viinakärry. Kärryä lykkii miespuolinen lentoemäntä, eli purseri. Tilaan 3 pikkupulloa viinaa ja näytän hänelle passiani sanoen, että tänään on syntymäpäiväni. Maksan 3 pulloa ja mukava purseri sujauttaa neljännen pullon ilmaiseksi. Samanlaista ylenpalttisuutta olen kai kokenut joskus -90 luvulla, lentäessäni syntymäpäivänäni. Hienoa Finnair!
   Diagoraksen lentokentällä oli ensimmäinen kommellus Raimon kanssa, kun pähkäilimme, menemmekö bussikyydillä hotelleihimme vai taksilla. Päättömän jahkailun tuloksena Aurinko-opas viimein veti nimemme yli listasta ja sanoi, että menkää nyt perkele sillä taksilla! Eihän meitä tarvinnut kahta kertaa käskeä ja menimme. Taksikuski oli mukava mies, joka piti suojaavasti naamaria kaulallaan ja höpötti jotain koko ajan. Kun Raimo otti puheenvuoron, sitä tarinaa tulikin sitten loppumatkan, eikä taksikuski saanut enää puheenvuoroa. OUT! hän sanoi Athena hotellin kohdalla, jossa Raimo jäi pois. Minä jatkoin vielä Riviera ilotaloon.
   Tontilla kai piipahdettiin Raimon kanssa, en oikein muista paljoa tulopäivästä, mutta sen muistan, että yöllä oli huoneessani kauhean kylmä. Siivooja oli jättänyt ilmastoinnin päälle. Jouduin yöllä kääriytymään kaikenmaailman vällyjen alle, että sain nukutuksi. Väkisinkin siinä selviää. Aamulla pyysin respasta Vickyltä ilmastointikapulan. Hän kysyi hieman ironiseen sävyyn, että oliko liian kuuma? (hän tietää, että en käytä ilmastointia, vaikka nykyään se on Rivierassa ilmainen). Vastasin, että ei, oli kylmä! Säädin sitten ilmastoinnin +30 asteeseen, niin, että se pyörittää vain ilmaa, joka on minulle sopivaa.
   Siinä se eka viikko sitten meni ikäänkuin harjoitellessa ja erinäisiä tuttuja vastaanottaessa, odotellen seuraavaa lauantaita. Silloin kun vietin sitten viimevuotista 60v. synttäreitäni. Ei olisi ollut mieltä viettää 61v synttäreitä, koska eihän se mitään ole. Tasalukuja vietellään, muut menee parilla ouzolla Demiksessä. Tolla ekalla viikolla myös käytiin Mallun, miehensä Juhan ja JP:n kanssa autoretkellä tutustumassa pieneen osaan Rodoksen ihmeellisyyksiä, jolla matkalla olin oppaan ominaisuudessa vähän näyttämässä paikkoja. Mm. Mussolinin kesämökkiä käytiin katsastamassa.
   Sitten olikin jo vuorossa lauantai ja ne minun 60v. synttärit Caramellassa. Porukkaa oli mukavasti. Muutama tuntematonkin oli mukana, mutta tutustuttiin kyllä. Ruokapuolena oli seisova pöytä neljällä jalalla, jossa erilaisia makkaroita, joista sai tehdä mieleisiään hotdogeja lisukkeiden kera. Ohjelmassa oli myös yksinlaulua (huomasin vasta myöhemmin videotaltioinnista, että olin laulanut jotain ooppera-aariaakin), karaokea, tanssia ja ilmeisesti pientä stand uppiakin. Noin puolenyön aikaan halukkaat ja minä, alle parikymmentä henkilöä, siirryimme Sticky Fingers rock klubille, jossa oli jatkot. Hommasin siellä ensitöikseni kaikille oluet käteen ja jäimme odottelemaan bändin saapumista.
   Eipä aikaakaan, kun bändi jo saapui paikalle ja aloitti isolla volyymilla. Volyymin tason tietää siitä, että kun yrittää huutaa vieruskaverille jotain, hän vain pudistaa päätään. Olin siis sopinut klubin omistajan Kostaksen kanssa tapahtumasta ennalta ja tilaisuus meni hienosti. Henkilökunta toi valtavan kannun jotain boolia keskuuteemme ja parikymmentä mukia, joten jokainen sai ottaa niin paljon kuin pää kesti. Lisäksi järjestin vielä kaikille Sticky Fingers t-paidat muistoksi käynnistä. Tosin Pekka oli hätäinen ja kerkesi itselleen ostaa rahalla paidan, ennenkuin aloin niitä tarjoamaan. Stickyn jälkeen saatoin kotiin Mallun ja Juhan, joiden kanssa olimmekin viimeisiä klubilla ja näin vielä heidän hotellinsa, Blue Skyn edessä JP:n, joka oli menossa ansaitulle levolle omaan hotelliinsa Nafsikaan. Siitä oikaisin baarikadun kautta saaren kärkeä kohti ja pari mustaa mimmiä tarttui käsivarteeni, tarjoten saaren parasta suihinottoa viidelläkympillä. En tarttunut tarjoukseen, vaan rimpuilin itseni irti jatkaen matkaa. Amarylliksessä näin vielä matkalla Tuulan ja Pasin, joita oli ilmeisesti käynyt vielä hiukomaan aamuyön tunteina juhlieni jälkeen. Amaryllis kun on auki 24/7. Kummasti sitä vaan tuttuja tapaa aamuyöllä pitkin Rodosta.
   No seuraavana tiistaina oli sitten perinteiset Raimon järjestämät Mölkkykisat. Kisat menivät perinteisen kaavan mukaan, enkä ala niitä enempää selostamaan, näette prosedyyrin kyllä aikaisempien vuosieni kertomuksista. Suuri ennakkosuosikki oli kuitenkin Juha, joka voitti viimeksi kisaa käydessämme 2019 ja pääsikin voitonmakuun kaadettavanaan vain yksi 2 pisteen pulikka, mutta hipaisten ohi. Kuitenkin Lahteen, mölkyn alkukotiin on tullut nyt 2 peräkkäistä voittoa ja pronssimitali. Hienoa. Tällä kertaa mölkyn voiton vei hyvä ystäväni Jouni Torniosta! Hienoa Jouni.
    Mölkyn jälkeen on meillä osallistujilla aina Demis baarin tarjoamat ouzot porukalla ja tähän on aina perinteisesti kuulunut myös vähän karaokea juhlan kunniaksi. Iltahan meni tietysti ihan juopotteluksi, mutta mikä ettei. Rodoksellahan jokainen päivä on lauantai.
   Demiksen karaokeilloista jäi mieleen lomani loppupuoliskolla Kroatialainen iso seurue. He lauloivat esim. kolmella mikillä Abban ja Queenin kappaleita todella hienosti ja ammattimaisesti. Kävin heitä kehumassa ja kertoivatkin olevansa Kroatian Voice ohjelman laulajia! Ilmankos! Näin niitä ihmisiä tapaa, kun musiikki yhdistää. Hoilasin minäkin sitten La Donna I Mobilen aarian ja päälle tunnelmaisesti My Wayn, eli ainakin taputuksien määrässä tasoihin päästiin.
   Luin myös paljon kirjoja välipäivinä, kun en jaksanut aina baarissakaan hönötellä. Sattumalta luin Antti Litjan elämänkerran ja sitten kuulinkin, että hän on kuollut. Ihmeellinen sattuma, kun hänen eräs Loma elokuvansakin on Rodoksella kuvattu.
   Tapasin myös erään suomalaisen poikaporukan Demiksessä. Lupasin mainita heidät täällä sivullani. He tilasivat demiksestä 100 pulloa Breezereitä. Toisena päivänä, kun näin heitä, oli vielä 18 pulloa juomatta. Aika epeleitä.
   Kotimatka Suomeen meni taas Raimon kanssa. Eikä sekään sujunut ilman kommelluksia. Meillä oli merkitty lähtöportiksi 14 koneeseennousukorttiin ja odoteltiin siellä. Mitään ei näyttänyt tapahtuvan portilla ja mainitsin Raimolle, että koneen nousuun on 10 minuuttia. Sitten meitä jo kuulutettiinkin. Kiireen vilkkaa saimme käsiimme jonkun virkailijan, joka sanoi, että teidän portti on 10. Onneksi kenttäbussi vielä odotti, mutta Raimo jäi virkailijan kanssa arvostelemaan Rodoksen kentän järjestelmiä. Olimme viimeiset koneessa, kun turbiineja jo käynnisteltiin. Menipä tipalle. Raimon kommellukset sitten Suomen päässä vielä jatkuivat, mutta niistä Raimo saa kertoa itse jos haluaa.
   Mussolinin mökiltä saamani kuvat olivat resoluutioltaan loput liian isoja, joten yksi kuva vain nyt sieltä. Saadessani lisää kuvia ystäviltäni, lisään niitä.

Ville ja Mimmi. Meillä on yhteistä autot ja seitinohut humala.

Harvoin näen näin monta ystävää yhdellä kertaa.

Tuttuja ystäviä Torniosta. Jouni, The man and Helinä-keiju.

Onpas tuossa puussa vihreät lehdet!

Pekka, Mallu, Juha, minä ja JP. Kuinka nuo juomat voikin maistua noin hyvälle. No, Pekan ilme kertoo, miten hyvälle.

Tanssia sai siellä aina, arkena ja sunnuntaina...

Oli vähän parempaakin väkeä paikalla Synttäreillä. Minna ja Päivi.

Itseäni ylentämättä.

Sticky Fingersistä jatkoilta. Aikuiset naiset moshasivat lavan edessä, kuin 15 vuotiaat plikat! Ihanaa!!!

Bändin jätkiä Sticky Fingersistä. Soittivat mulle "Häppi pörthdei Jusa".

Sticky Fingers on täynnä Kostaksen keräämiä harvinaisia elokuvajulisteita.

Mölkkypelikenttä. Pulikat valmiina ja tyhjäntoimittaja asemissa.

Voittaja vääntäytyneenä heittoasentoon. Huomaa taustalla Pasin Sticky Fingers paita. Niitä ei Jämsässä vastaan tule.

Mussolinin, Il Ducen kesämökiltä, Profitis Ilias vuorelta.